sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pinnallisia unia ja syvällisiä lukukokemuksia

Uneni ovat muuttuneet pinnallisiksi. Niissä ei ole enää mitään syvällistä merkitystä; ne vain näyttävät asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet menneisyydessä. Joku on kerran sanonut: "Unessa katsotaan pois menneisyyden häiriöitä." Näen toistuvia unia samoista asioista ja henkilöistä. Ehkä heihin tarkemmin ajateltuna liittyy jokin tunne, jota en ole vielä käsitellyt. Joskus valitettavasti vain siirrän asioita syrjään ja toivon unohtavani ne. No, ainakin unet pitävät huolta, että käsittelen asiat loppuun. Mutta vaihtakaa joku nyt jo se filmi päästäni! Ensi yönä en aio nähdä samaa unta.

Tähän väliin sopisi Edith Södergran:

Vaaralliset unet

Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat savu ja ne voivat haihtua –
ne ovat vaarallisia ja voivat kestää.
Oletko katsonut uniasi silmiin:
ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään –
niillä on vain omat ajatuksensa.
Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä –
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä.

Runoudesta tuli mieleen, että tällä hetkellä luen aivan loistavaa kirjaa. Olen aloittanut sen pari kuukautta sitten enkä ole ihan vielä saanut sitä loppuun. Se on sellainen kirja, jota pitää lukea hitaasti. Se hengästyttää ja kirvelee, ja se on Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Se kertoo 1900-luvun Helsingin eri sukupolvien kohtaloista aina talvisodan kynnykselle asti. Eniten samaistun Lucie Lilliehjelmiin, mutta siitä kerron myöhemmin lisää. Nyt lähden vierailemaan mummuni luona. Loppuun vielä pieni katkelma kirjasta.

”Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. – – Sen vuoksi kaduilta kohoaa joskus lämpöä meidän kävellessämme niitä pitkin. Siitä me muistamme kaikki ne ihmiset jotka ovat siellä kävelleet, rakastaneet ja vihanneet ja toivoneet ja kärsineet. Muista se Henriette kiltti: niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme.”

Ei kommentteja: