sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Listen to many, speak to a few

Olen tavannut vajaan vuoden aikana monia monia monia ihmisiä. Joihinkin olen tutustunut enemmän ja toisiin vähemmän. Uudet ystävät ja ihmiset ovat muuttaneet minua hyvin paljon. Kokemukset, tunteet ja kaikki, mitä voi jakaa toisten ihmisten kanssa on ihan uskomatonta. Ihmisiä tulee ja menee, mutta aina sitä toivoo, että tärkeimmistä pystyisi pitämään kiinni. 

Ymmärsin tänään, että jos on hukassa, niin yksin oleminen ei auta. Tarvitsee jonkun jonka kanssa jutella, jonkun aivan uuden. Silloin asiat kirkastuvat. Thanks, my new friend.

Enää tarvitsee vain uskaltaa, mutta siitä myöhemmin.

Nyt pohdinnoista takaisin nykypäivään.


Kaksi päivää vain rannalla tai ruohikolla maaten, aivan mielettömän ihana kesä! 

Luulin jo kesäloman alkaneen, mutta järkytyin kun muistin, että huomenna on koulua! Kunhan seuraava viikko selvitään sirkuksen kanssa niin voi sanoa, että on jo puoliksi lomalla. Ihanaa tämä elämä ruohonjuuritasolta tarkasteltuna!


Ja tämä on hyvä pitää muistissa juuri nyt:


All that is gold does not glitter,
Not all those who wander are lost;
The old that is strong does not wither,
Deep roots are not reached by the frost.

1 kommentti:

May kirjoitti...

From the ashes a fire shall be woken,
A light from the shadows shall spring;
Renewed shall be blade that was broken,
The crownless again shall be king.

Oikeassa olet.