keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Leijat Helsingin yllä


Ja juuri silloin minä teen oivalluksen: niin elämä kohtelee meitä. Se unohtaa meidät.

Me haluamme niin kovasti olla välttämättömiä. Me kuvittelemme tekevämme syvän vaikutuksen muihin ihmisiin. Me kuvittelemme että voimme jättää jälkiä paikkoihin, joissa olemme eläneet.

Niin ei kuitenkaan ole. Jos onni on myötä, kourallinen ihmisiä muistaa meidät niin kauan kuin he ovat elossa. Jos meitä kohtaa vielä suurempi onni, he muistelevat meitä lämpimin tuntein, ilman katkeruutta.

Mutta paikat ja paikkakunnat ovat tunteita vailla. Ne elävät vain nykyhetkeä.

Kjell Westö

Ei kommentteja: